Suomalainen go maailmalla

23.7.06

Liettuan go-leirin yhteenvetoa

Liettuan go-leirin loppukommentit

Liettuan go-leiri oli ehdottoman positiivinen kokemus kaikille osallistujille ja ensi vuonna olemme menossa uudestaan. Tässä kuitenkin kirjaan muistiin vastaisuuden varalle plussat ja miinukset, jota go-leireistä aina kertyy. (Punkkiaivokuumeen itämisaika on kolme viikkoa, joten punkkivaaran arviointi jäänee tuonnemmaksi.)

Plussaa:

  • Leirikeskus oli turvallinen ja kohtalaisen virikkeellinen ympäristö lapsille, lapsenmielisille ja palloilijoille.
  • Majoitus mökissä isollekin porukalle OK/menettelee.
  • Hyvä järvi, iso laituri ja hyvä sää.
  • Palloiluaktiviteetteja ja uintimahdollisuuksia riittämiin.
  • Sauna lämmitettiin kahdesti viikon aikana.
  • Isot pari-go- ja Zelva Cup –turnaukset.
  • Edullinen leiriviikko.
  • Hyvä tunnelma, tasapuolinen ikä- ja sukupuolijakauma, liettualaisten lisäksi myös monen muun maalaisia.
  • Kiva valokuvakollaasitaulu läksiäislahjaksi kaikille osallistujille.

Miinusta:

  • Web-sivusto sisälsi leirin perustiedot, mutta osallistujien listaa ei päivitetty koskaan ja tulosten julkaisemisessakin your humble communications manager tekisi mielellään oharit odotellessaan.
  • Maksuja ehdotettiin ensin maksettavaksi pankin kautta etukäteen ja sitten vedettiin ehdotus takaisin, turhaa sekoilua.
  • Leirin ammattilaisvieras oli gon kannalta melko näkymättömissä.
  • Turnausten lisäksi muu go-aktiviteetti satunnaista pelailua, ei mitään organisoitua.
  • Ei ilmoitustaulua, kaikki viestintä turnauksia lukuunottamatta suullisia ilmoituksia paikallaolijoille.
  • Muona- ja juomahuolto oli heppoista. Lounaat keskimäärin OK, aamiaiset ja illalliset vaihtelivat tasoltaan. Oma-aloitteisuus eli kauppareissut olivat tarpeellisia. Kasvisvaihtoehdot vähissä.
  • Saunajärjestelyissä tökki lähinnä aikataulu, ei ole mukava odotella saunaan pääsyä.
  • Matkanteossa ei ollut erityisiä ongelmia, mutta liikennekulttuuri Latviassa ja Liettuassa on todella primitiivistä, tietöiden kohdalla kauhulla katsoimme kun rekat menevät päin punaista. Sivu 5 Euroopan tieturvallisuusraportissa vahvistaa vaikutelman.

Mutta kuten sanottua, Suomen joukkue oli tyytyväinen ja Liina/your humble Liinadad tyytyväinen palkintoon.

Kuva 1. Suomen joukkue palkintojen jakoa venttaamassa.

Kuva 2. Liinan palkinto.

22.7.06

Liettuan go-leiri 15.-21.7.2006

14.7.2006 Matka go-leirille alkaa

Matka 13. Liettuan go-kesäleirille alkoi kokoontumisajolla Olympiaterminaalin parkkipaikalla. Paikalle oli saapunut myös ns. hotrod-harrastajia, joiden matkalle lähtevät autot olivat kyllä huomiotaherättävämpiä kuin gon pelaajien normaalihkot Peugeotit ja Fiatit. Siljan SuperSeacat lähti vain vähän myöhässä, ja kaikki 14 retkikuntalaista ovat mukana: Vesa, Sari, Liina; Matti, Sinikka, Paula ja Petra; Tapio, Helena, Pietari, Tellervo, Vilhelmiina, Ulla-Maija ja Eetu. Muista nyt nämä kaikki!

Pietari ja Eetu innokkaimpana pelasivat gota jo laivamatkalla, me muut ihmettelimme karttoja. Sinikka oli kuvitellut, että leiri oli ihan eri puolella Liettuaa kuin me muut.

Tallinasta otimme vauhtia Hesburgerin kautta ja karavaanin matka jatkui pohjolan silkkitietä alaspäin: Pärnu, Latvian raja, rantakylpylät ja viimein Riika.

15.7.2006, lauantai, perille go-leirille

Riikassa vietetyn yön jälkeen matka etelään jatkui. Osa Via Balticaa oli täysremontissa, mutta oikeastaan kiertotiet olivatkin paljon mielenkiintoisempia kumpuilevine ja kaartelevine maanteineen kuin lähes viivasuora tasaisen maan E67.

Kuva 1. Matkaseurue kahvi- ja jäätelötauolla.

Perille leirikeskus Zelvaan pääsimme ohjeiden mukaisesti, välillä tuskastuttavan hitaasti etupäässä tietöiden vuoksi. Zelvassa majoituimme isohkoon mökkiin, joka omassa kategoriassani kuuluu sarjaan "menettelee". Neljä sänkyä vaihtoi paikkaansa ja näin kämppä oli sisustettu lastenhuoneiksi, makuuhuoneiksi ja yhdeksi olohuoneeksi, pyhitetty jälkipeleille.

Kuva 2. Suomen joukkueen kymmenen hengen mökki

Kuva 3. Leirikeskuksen ruohokenttää

Avajaisseremoniat olivat koruton tapahtuma lystikkäine vaahtokarkki-spagetti-rakennuskilpailuineen. Illallinen oli vieläkin koruttomampi, neuvostohenkisen kanttiinin pannukakkujen muodostaessa pääruoan. Leirillä oli 98 osallistujaa, erityisesti mainiten 59 miespuolista ja 39 naispuolista, lapsia näistä myös melkoinen osa.

Sää oli tuulinen lähes joka päivä, joten huolimatta runsaasta auringonpaisteesta kuuma ei päässyt tulemaan, jos ei erikseen urheillut. Järven uimalaituri oli myös lasten ja aikuisten suosiossa.

Ensimmäisen leiri-illan hämärryttyä your humble narrator tarkkaili go-leirin baarissa Lee Kibongin, 7 dan, simultaanipelejä ja pieksi yhden hollantilaisen 2 kyun kuudella kivellä.

16-17.7.2006, sunnuntai ja maanantai - Pari-go go-go

Leirin kaksi ensimmäistä päivää oli omistettu pari-golle - uinnin, lentopallon ja muun juoksentelun välissä. Turnauksessa pelasi melkein yhdeksänkymmentä pelaajaa, ja suomalaisetkin liittoutuivat joko keskenään tai kuten eräät vakipari-go-pariensa kanssa. Liina 6v. pelasi elämänsä ensimmäisessä turnauksessa vaativan isänsä (your humble go dad) parina, ja vaikka yhtään voittoa ei tullut, 19x19-turnausjää on nyt murrettu.

Kuva 4. Vesa ja Liina pari-gossa.

Suomalaisista pareista parhaiten pelasivat Sari ja Eetu sekä Vilhelmiina saksalaisparineen, jotka voittivat neljä peliä viidestä. Pari-go-turnauksen voittivat ennakkosuosikit Kim Hyoyong, 2 danin naisammattilainen, ja Arne Ohlenbusch. Suomalaisten parien tulokset alla, täydelliset tulokset tulossivulla.

Sari ja Eetu 4-1
Vilhelmiina ja Chun-Kit 4-1
Sinikka ja Pietari 3-2
Helena ja eestiläinen ystävänsä Kristian 3-2
Tellervo ja Tapio 3-2
Petra ja Matti 0-2
Ulla-Maija ja Matti 1-1
Liina ja Vesa 0-5

Myöhemmin illalla lentopalloturnauksessa Herralan go-leirin valmennus oli tarpeen. Your humble volleyball master pelasi Triple-ko-joukkueensa (3 Ohlenbuschin sisarusta ja liettualainen vahvistus) kanssa alkusarjassa tuloksen 2-0 ja 2-0, ja muistinpa varoa verkolla Lee Kibongin ja Kim Hyoyongin varpaita. Jatkoa seuraa välierissä, jos sade taukoaa tarpeeksi.

18.7.2006 tiistai - Zelva Cup 2006

Leirin pääturnaus, kuuden kierroksen mcmahon-turnaus "Zelva Cup 2006" alkoi sateen valuessa taivaalta. Tämä ratkaisi ainakin sen ongelman, että mitä tehdä, jos jokin pari haluaa pelata ulkosalla. Ensimmäisellä kierroksella oli mukana peräti 92 osallistujaa ja pelisalit piti jakaa päärakennuksen ja rantatalon välillä.

Ensimmäisen kierroksen pelini lentopallojoukkuetoveriani Soren Ohlenbuschia, 2 dan, vastaan alla. Ei tiennyt, että taishaa ei ole hyvä pelata silloin, kun vastustajalla on vastakkaiset nurkat.

Pelikuva 1. 1-167. Vesa mustilla - Soren valkeilla

Toiselle kierrokselle järjestäjät parittivat Vesan ja Matin vastakkain, huippuryhmässä kun kerhon keskinäisiä matseja ei voi välttää. Peli oli suht’koht’ tasainen, Vesa valkeilla oli jo ottamassa voittoa komin erolla, mutta päästi sitten ison ryhmänsä koksi, vaikka isoja uhkauksia ei laudalla ollut. Matin uhkaus sen sijaan toimi ja tappoi toisen ryhmän kompensaatioksi.

Kuva 5. Matti ja Vesa pelilaudan ääressä.

Pelikuva 2. 1-219. Titaanien taisto.
Matti mustilla, Vesa valkeilla, musta voittaa luovutuksella.

Pienestä vesisateesta huolimatta lentopallon välierät ja finaalit pelattiin liukkaalla kumimattokentällä - muun Suomen joukkueen ollessa retkeilemässä Trakain linnassa, ainoastaan Matin kannustaessa virvokkeineen. Joukkueemme Triple-ko pääsi finaaliin suoraan, koska välierävastustajamme yksi jäsen oli turistireissulla, toisella oli käsi kipeä ja niin edelleen. Finaalin ensimmäisessä erässä your humble volleyball master piti taukoa, koska tuomari kielsi viiden pelaajan kierrätyksen erän aikana. Joukkueemme hävisi sen, mutta kun your humble saviour pääsi pelaamaan toiseen ja kolmanteen erään, Triple-ko voitti mestaruuden 2-1.

Kuva 6. Lentopallon vipinää.

19.7.2006 keskiviikko - kierrokset 3 ja 4

Kolmannella kierroksella pelasin viimeksi Japanissa tapaamaani liettualaista 2 dania Audris Kurasia vastaan. Vastustajani tapatti ryhmänsä jo pelin alkuvaiheessa, ja jatkossa peli kehittyi lupaavasti kohti murskista, kunnes Audris luovutti.

Kuva 7. Pelisalin tunnelmaa kolmannelta kierrokselta

Pelikuva 3. 1-115, loput siirrot jätetty kirjaamatta.
Mursk, mursk - Vesa mustilla, Audris valkeilla.

Neljännellä kierroksella voitin saksalainen Barbara Knaufin, 3 dan, kun pelilaudalla laskettiin minulle 50 pistettä ja vastustajalle 13, eron ollessa komin kanssa 43,5. Matti pelasi korealaista professoria Lee Kibongia vastaan, ja kommenteista päätellen jäi jälkeen alkupelissä. Alla Lee Kibongin taidonnäyte.

Pelikuva 4. 1-107. Lee Kibong vs. Matti.

Suomalaisten tulokset neljän kierroksen jälkeen:

Vesa 5 dan 3-1
Matti 5 dan 3-1
Tapio 2 kyu 1-3
Sari 3 kyu 1-1
Helena 3 kyu 0-4
Sinikka 9 kyu 2-2
Eetu 22 kyu 1-3
Pietari 23 kyu 3-1
Vilhelmiina 28 kyu 3-1
Tellervo 28 kyu 3-1
Ulla-Maija 28 kyu 0-4
Petra 30 kyu 0-2

Illan spesiaali-lentopallo-ottelussa Triple-ko vs. Best of the Rest Matti tuurasi Vesaa, koska seurue halusi uudestaan Trakaihin shoppailemaan. "A Finnish 5 dan or another one, there’s not much difference, is there?" Triple-ko hävisi tämän ystävyyspelin. Illan jalkapallo-ottelussa Liettua vs. Muu maailma your humble soccer fan pääsi maalaamaan kerran, mutta lähinnä Ohlenbuschien veljesten avulla Muu maailma voitti 2-1.

20.7.2006 torstai - Zelva Cupin ratkaisu ja viimeinen leiripäivä

Viimeinen leirin pelipäivä aukeni taas aurinkoisena ja nyt vähän vähemmän tuulisena. Viides kierros toi vastustajakseni samaisen Lee Kibongin ja tällä kertaa oli lähellä, ettei päänahka lähtenyt. Valitettavasti tavallisesti vahvuutenani pitämäni tilanteen arviointi ja voitetun pelin voittaminen petti pahasti ja menin tapattautumaan isona keskelle.

Pelikuva 5. 1-152. Vesa mustilla, Lee Kibong valkeilla.
107 siirron jälkeen peli olisi voitettu, jos musta ei tapata mitään isoa.
Toisin kävi.

Viimeinen kierros oli melko merkityksetön kärjen kannalta. Lee Kibong voitti puhtaalla pelillä. Hänen viimeisen kierroksen vastustajansa Martin van Es käväisi lääkärissä näyttämässä jalkapallo-ottelussa satuttamaansa jalkateräänsä ja saapui häviämään pelinsä tunnin myöhässä. Minä voitin saksalaisen 3 danin Gerd Mexin, joka kehui menevänsä seuraavaksi puolalaiseen turnaukseen, jossa majoitus on pääosin telttamajoitus. Matti voitti Barbara Knaufin puolella pisteellä sekoiltuaan ennen tuloksen virallistamista pistelaskussa ja luultuaan noin viiden minuutin ajan hävinneensä. Onni ei suosinut vastapuolta ja näin Matti tuli turnauksessa toiseksi. SOSOSsien ollessa armollisia, your humble go camper sai kolmannen palkinnon.

Palkinnon sai myös Liina Laatikainen, 6 v., nuorimpana go-leirin pelaajista. Tuo palkinto oli kadehdittavan hieno Hikaru no Go -palapeli.

Suomalaisten tulokset, viralliset tulokset julkaistaan tuonnempana:

Matti 5 dan 5-1
Vesa 5 dan 4-2
Tapio 2 kyu 2-4
Sari 3 kyu 1-2
Helena 3 kyu 1-5
Sinikka 9 kyu 2-4
Eetu 22 kyu 3-3
Pietari 23 kyu 5-1
Vilhelmiina 28 kyu 4-2
Tellervo 28 kyu 4-2
Ulla-Maija 28 kyu 1-5
Petra 30 kyu 0-3

Korotuksia jakelimme seuraavasti: Eetu 20 kyu, Pietari 20 kyu, Vilhelmiina 25 kyu, Tellervo 27 kyu ja Petra 29 kyu.