Suomalainen go maailmalla

31.5.06

WAGC - 8. kierros

WAGC:n kahdeksan peliä ovat nyt puolestani ohi. Nigirissä olen vahvistunut, jo kolme kertaa kahdeksasta olen saanut mustat. Viimeisen kierroksen pelissä yritin tosissani puristaa kanadalaisesta Yong Fei Gen ryhmistä elämän pois, mutta kävikin sitten päinvastoin. Pelitilanne oli luovuttaessani n. 130 pistettä + komi vastaan 120 pistettä.

1-76. Valkea elää.

77-156. Musta kuolee.

Seuraavana saavat muutkin luvan lopettaa pelinsä, että pääsemme palkintojen jakoon.

Nämä pystit odottavat toisia pelaajia.

3 Comments:

  • Onneksi olkoon erinomaisesta suorituksesta! Taiwanin edustajan voittaminen ei ole lainkaan hassumpi suoritus, kuten ei ole entisen Euroopan mestari Lazarevinkaan. Pelasit myös todella hienosti USA:n Hungia vastaan, joka vuonna 2003 vuotti Ing Cupin. (Harmi, ettei lattialta löytynyt yhtä oikeanväristä pudonnutta vankia pelistänne. ;)

    Tulosrivisi 6d+ 6d- 2k+ 3d+ 6d+ 8d- 6d+ 7d- on kunnioitettava.

    Mikäli Cieply asettaa vastustajiesi GoRit nimellisluokitusten mukaan mutta Hungin 7 danin mukaan, saat tästä turnauksesta hieman alle 30 pistettä lisää.

    Näköjään Suomen gon taso on nousussa. Vielä kerran onnittelut!

    By Blogger Markku, at 12:09 ip.  

  • Kiitos, kiitos, päivitän vielä joskus viimeiseen postaukseen linkkejä ja muuta sälää.

    By Blogger Suomi-go, at 4:13 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home